Maahanmuuttajien osallistaminen muistisairauksien hoitopolulla -hanke

25.03.2025

Sakari_Mattila_P-KMuisti2.jpg

Olen Sakari Mattila ja aloitin hanketyöntekijänä Pohjois-Karjalan Muistilla maaliskuun alussa. Selvitän toukokuun loppuun kestävässä hankkeessa, kuinka maahanmuuttajien osallistamista muistisairauksien hoitopolulle voitaisiin edistää. Tarkoituksena on selvittää, onko maahanmuuttajilla riittävästi tietoa, kuinka saada ja hakea apua itselleen tai läheiselleen kohdatessaan muistipulmia Pohjois-Karjalan alueella. Lisäksi kartoitan keinoja, kuinka tukea maahanmuuttajaa sekä hänen läheisiään, kun muistisairaus ilmenee suvussa tai perheessä.

Hankkeen alku on ollut lupaava ja aihetta on pidetty ajankohtaisena ja tärkeänä. Ilahduttavan monen paikallisen toimijan kanssa on jo sovittu yhteistyökuvioista. Hanke mahdollistui Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen järjestöavustuksen tuella, jonka lisäksi yhdistys itse rahoittaa hanketta. Myös työyhteisön tuki ja apu on ollut merkittävää hankkeen etenemisen kannalta. Nyt kerään mahdollisimman paljon tietoa, jonka avulla voimme tulevaisuudessa parantaa maahanmuuttajien osallisuutta muistiasioissa. Jos haluat olla mukana hankkeessa, ota minuun yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen sakari.mattila@pkmuistiry.fi tai soittamalla puh. 050 475 8742.

In English below.

I am Sakari Mattila, and I started as a project worker at The Alzheimer Association of North Karelia at the beginning of March. In this project, which lasts until the end of May, I am investigating how to promote the inclusion of immigrants in the treatment path for memory-related disorders. The goal is to explore whether immigrants have enough information on how to seek help for themselves or their loved ones when facing memory-related issues in the North Karelia region. Additionally, I am mapping ways to support immigrants and their relatives when dementia appears in the family.

The start of the project has been promising, and the topic has been considered both relevant and important. We have already agreed on cooperation with a surprisingly large number of local organizations. The project was made possible with the support of the wellbeing services county’s organizational grant. In addition the association itself is financing the project. The support and assistance of the work community have also been significant for the progress of the project. I am now gathering as much information as possible, which will help us improve the inclusion of immigrants in memory-related matters in the future. If you would like to be involved in the project, please contact me by email at sakari.mattila@pkmuistiry.fi or by phone p.050 475 8742.





23.06.2025Kesätauko alkaa!
19.06.2025Ihanaa Juhannusta!
11.06.2025Kaivannonpuiston kesän avaus to 12.6. klo 12-14
14.05.2025Muistikahvilassa vieraita Itä-Suomen Poliisilaitokselta
09.05.2025Kevään viimeinen työikäisenä sairastuneiden ja läheisten vertaispäivä
07.05.2025Muistikahvilassa 13.5. ikääntyvien kokemuksia kohtuudesta
25.03.2025Maahanmuuttajien osallistaminen muistisairauksien hoitopolulla -hanke
14.03.2025Kevätkokous ke 26.3.2025 klo 16.30-18
04.03.2025Aivoviikon tapahtuma: Jaksava omainen
03.03.2025Hyvinvointivaltion varjoissa - Muistisairaiden ihmisten oikeuksien toteutuminen -kirjan julkistustilaisuus

Siirry arkistoon »