Kesätauon jälkeen kohti syyskauden toimintaa

29.07.2020

Erityislaatuisen kevään jälkeen, kesälomakauden päättymisen kynnyksellä, on hyvä hetki pohtia, mitä poikkeusaika on erilaisissa perheissä merkinnyt? Mitä se on merkinnyt niissä perheissä, joissa perheenjäsenen muistisairaus on osa elämää? Ovatko he saaneet sairaudestaan diagnoosin, jotka ovat muistisairautta epäilleet? Ovatko sairastuneet päässeet hoidon piiriin ja tukea paitsi itselleen myös läheisilleen?

- Todennäköisesti monella diagnoosin saaminen on viivästynyt. Onneksi Siun soten muistihoitajat pystyivät tarjoamaan apua puhelimitse. Vertaistuen äärelle pääseminen on ollut vaikeaa, emmekä mekään voineet keväällä tarjota täysimittaisesti tukea esimerkiksi työikäisinä sairastuneille, valottaa Pohjois-Karjalan Muisti ry:n toiminnanjohtaja Leena Knuuttila mennyttä kevättä.

Knuuttilan mukaan joissakin perheissä on voinut olla hyötyäkin siitä, että perheenjäsenet ovat olleet tavallista tiiviimmin tekemisissä keskenään, kun vaikkapa ulkomaan lomareissuille ei ole kesällä lähdetty. On huomattu ja pistetty merkille, jos esimerkiksi vanhempien tai isovanhempien muistissa on ilmennyt muutoksia.

Toisaalta samaan aikaan on jouduttu ratkomaan pulmia perheen kesken, ilman muistityön ammattilaisten ja vertaisryhmien tukea. Monelle sairastuneelle ja läheiselle Muisti ry:n viikoittaiset, säännölliset kokoontumiset ja ryhmät ovat normaalitilanteessa olleet ensiarvoisen tärkeitä. Niiden jääminen pois arjesta on vienyt elämästä rytmiä ja sisältöä.

- Nykyajan tekniikan tarjoamat mahdollisuudet kuten vaikkapa WhatsApp-ryhmät eivät kaikille muistisairaille riitä. Ne eivät pystyneet korvaamaan tutun ryhmän ja ohjaajien kasvokkaista, säännöllistä tapaamista, kun sitä kokeilimme, Leena Knuuttila kertoo.

Pohjois-Karjalan Muistiyhdistyksessä palattiin koronakeväässä perinteisten keinojen äärelle. Yhdistyksen ja vertaisryhmien jäsenille lähetettiin postissa säännöllisesti eräänlainen ”vertaiskirje”, useamman sivun lehtinen, jossa oli mm. aivotreenitehtäviä, jäsenten lähettämiä kuvia ja tekstejä. Tästä palaute oli varsin positiivista, Knuuttila kertoo.

- Eräs muistisairaan läheinen kertoi, että jos vaikka kaikki muu olikin välillä hukassa, niin nämä lehtiset olivat kyllä aina tallessa.

SYYSKAUDEN TOIMINTA KÄYNNISTYMÄSSÄ

Jos muistiin liittyvät asiat kiinnostavat, askarruttavat tai ovat perheessä ajankohtaisia, olemme tukena ja apuna. Toimintaa on niin sairastuneille kuin läheisillekin. Katso lisää Toimintakalenteri-palkin kautta.

02.04.2024Omaishoidon tuen luento tiistaina 23.4 klo 14-15
02.04.2024Lakimiehen luento maanantaina 15.4 klo 14-15
27.03.2024Rauhallista pääsiäisen aikaa!
25.03.2024Tervetuloa yhdistyksen kevätkokoukseen!
20.03.2024Koulutusta vapaaehtoisille!
27.02.2024Työikäisenä sairastuneiden ja heidän läheistensä vertaispäivät lauantaisin keväällä 2024
10.01.2024Muistiluotsin avoimet ovet tiistaina 23.1.2024 klo 10-15
21.12.2023Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2024!
22.11.2023Lakimiehen luento torstaina 14.12.2023
10.11.2023Keskiviikon kävelyryhmä
09.11.2023Blogiteksti: Luonto muistisairauteen sairastuneen ihmisen toimijuuden edistäjänä
02.11.2023Vuoden 2024 hallitus päätetty
06.09.2023Muistiviikon webinaari ke 20.9 klo 12-15
30.08.2023Kaivannonpuiston avajaiset 21.9.2023 klo 14-16
18.11.2022Avoimet ovet ja kauneimmat joululaulut
29.09.2022Rautavaaran Metsäkartanolle 26.11.2022
11.08.2022Muistihoitajat 20 vuotta Pohjois-Karjalassa
22.06.2022Hyvää kesää!
13.04.2022Hyvää pääsiäisen aikaa
28.01.2022Pohjois-Karjalan Muisti ry hakee Muistiluotsitoiminnan muistiasiantuntijan sijaista
19.01.2022Kevättä kohti
21.12.2021Hyvää joulun ja vuoden vaihteen aikaa
21.10.2021Avoimet ovet Rantakatu 23 2. kerros, Joensuu
18.03.2021Starttikurssi
12.02.2021Vertaistukea verkosta muistisairaiden läheisille
12.01.2021Kohti kevätkautta
15.12.2020Toivotamme hyvää joulua!
15.09.2020Muistiviikko tulee taas
29.07.2020Kesätauon jälkeen kohti syyskauden toimintaa
18.06.2020Kesätauko alkaa, tapaamisiin 27. heinäkuuta alkaen!
06.04.2020Vertaiskirje tulee luoksesi
30.03.2020Huomasithan! Ei päiväkirjahankkeeseen liittyvää tilaisuutta tänään!
20.03.2020Ota yhteyttä, soita tai kirjoita!
16.03.2020Ryhmiä perutaan lähiviikkoina
11.03.2020Päiväkirjan sivuilta kuunneltavaksi vertaistueksi
27.01.2020Puheenjohtajan terveiset
24.10.2019Itä-Suomen yliopiston professori Heikki Tanila: "Lääketutkimusta tehdään, mutta läpimurto puuttuu"
27.08.2019Syyskauden toimintakalenteri valmistui
08.08.2019Muistin tähden -viikot Joensuun pääkirjastossa syyskuussa
28.06.2019Lomakausi ovella
25.06.2019Merja Mäkisalo-Ropponen: Kansallisen muistiohjelman jatkosta tehtävä päätös mahdollisimman pian
27.05.2019Muistikahvilat kutsuvat, tule juttelemaan!
06.05.2019Lähde mukaan Kukan päivän kävelylle!
04.03.2019Aivoviikko 2019 - vaali aivojasi!
13.02.2019Ystävänpäivänä Avoimet ovet - tule käymään!
05.02.2019Yrittäjä Leila Kankkunen muistisairaiden läheisille: "Jakakaa vastuuta!"
30.01.2019Muistin tähden -tarinoita Muistiradiossa
18.01.2019Kevätkauden toiminta vauhtiin!
31.08.2018Uusi toimitila 3.9.2018